sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Laura & Jamie

Katson tv:sta parhaillaan jo YLE:llä toista kertaa pyörivää Pramface (hölmösti suomennettu nimi Ykskaks paksuksi). Pramfacen pääosassa ovat teini-ikäiset Laura (sarjan aikana n. 18 - 20v.) ja Jamie (sarjan aikana n. 16 - 18v.). Laura ja Jamie tapaavat bileissä, harrastavat seksiä kännissä (kondomi ei mene kunnolla päälle -> lapsi) ja 9 kk päästä molemmat huomaavat olevansa tuoreita vanhempia. Sarja on tosi hauska, kaikki hahmot ovat ihania ja Laura & Jamie varsinkin ovat ihania ja sen tuntuisia ihmisiä, joiden kanssa voisi oikeassakin elämässäkin viettää aikaa.

Lauralla ja Jamiella on sarjan aikana on - off - juttu. Laura ja Jamie myös riitelevät keskenään jonkin verran ja "mäkättävät" toisilleen aika ajoin. Kaiken sen takana on kuitenkin (mun mielestä siis) tietynlainen välittäminen toisesta ihmisestä. 

tiistai 13. lokakuuta 2015

Say No to Drugs

Addiktiot (oli sitten addiktion kohteena mikä tahansa) eivät koskaan ole hyväksi ihmiselle. Mun mielestä on aina ollut aika sama onko sitä addiktoitunut alkoholille, tupakalle, huumeille yms vaarallisille aineille / asioille. Alkoholismi on ihan yhtä vaarallista kuin huumeaddiktio, molempiin lopulta kuolee.
Itse hyväksyn huumeiden ns "bilekäytön". Jos on täysi-ikäinen ja haluaa käyttää silloin tällöin huumeita, niin en mä koe sitä kovin suureksi ongelmaksi. Kunhan vaan tietää mitä tekee eikä anna huumeidenkäytöstä muodostua ongelmaa itselleen, lähipiirille tai yhteiskunnalle. Tosi hyvä artikkeli, kaikki huumeidenkäyttö ei siis aina johda addiktioon ja kuolemaan. 

Itse käytän päihteistä pelkästään alkoholia, kerran on tullut myös pilveä kokeiltua (pidin siitä ja varmaan saatan jatkossakin sitä satunnaisesti poltella, jos tarjoutuu tilaisuus). Tupakka / nuuska ei kiinnosta ollenkaan. Yleisesti ottaen olen siis sitä mieltä, että samalla tavalla kuin alkoholia ja tupakkaa myös osaa huumeista voi varsin hyvin käyttää satunnaisesti ja jäämättä niihin koukkuun. Itse en usko kovinkaan paljon ns "porttiteoriaan". On täysin mahdollista polttaa esim pilveä silloin tällöin jäämättä siihen koukkuun ja myöskään siirtymättä vahvempiin huumeisiin. Osalla pilvenpoltto jää pelkäksi pilvenpoltoksi eikä siis muutu esimerkiksi heroiiniaddiktioksi.
Ehdottomasti typerin huumeidenvalistuskampanja - mainos, jonka oon koskaan nähnyt :(   a) homona oleminen on ihan yhtä ok kuin heteronakin oleminen &  b) Harva on huumeaddikti / narkkari heti ensimmäisen kerran jälkeen.